Ruthin leipomon toimitusjohtaja arvostaa S-Business-kortin helppoutta:
“Kuittirumba on jäänyt pois”
Jyväskyläläisessä Ruthin leipomossa vuonna 2020 yrityksen lisäksi isältä pojalle siirtyi myös S-Business-kortti. S-Business-kortilla hoituvat lähes kaikki yrityksen ostokset ja hankinnat – eikä kuiteista tarvitse huolehtia.
Luotettava, kätevä ja helppokäyttöinen. Näillä sanoilla maistuvia leipiä, sämpylöitä ja kahvileipiä leipovan Ruthin leipomon toimitusjohtaja Joonas Mäkinen kuvailee S-Business-korttia. Perinteisen jyväskyläläisen leipomon käytössä kortti on ollut käytössä jo yli kymmenen vuoden ajan.
“Arvostan S-Business-kortin helppoutta ja kuitittomuutta. Mitään kuitteja ei tarvitse skannailla, vaan ne siirtyvät suoraan kirjanpitoon”, Mäkinen sanoo.
Joonas Mäkinen on leipomoyrittäjä jo toisessa sukupolvessa. Hänen isänsä osti Ruthin leipomon Fazerilta vuonna 2009. Vuonna 2020 yrityksen lisäksi isältä pojalle siirtyi myös S-Business-kortti.
Mäkinen hoitaa S-Business-kortilla kaikki yrityksen ostokset ja hankinnat aina kun se vain on mahdollista.
“Muiden korttien kanssa olen joutunut välillä selvittelemään ja etsimään kadonneita kuitteja. Kyllähän siihen aikaa kuluu.”
Leipätäytteiden ja polttoöljyn ostot hoituvat S-Business-kortilla
Täysin kotimainen Ruthin leipomo juhlii jo 120-vuotista taivaltaan. Leipomotuotannon lisäksi kolme kahvila-myymälää palvelevat asiakkaita Jyväskylän Kuokkalassa ja Seppälässä sekä Tampereen Tammelassa.
Kahvila-myymälän leivät täytetään käsin, ja siihen tarvitaan päivittäin täytteitä, kuten kinkkua, kalkkunaa, juustoa ja kasviksia. Tukun sijaan Mäkinen tekee hankinnat paikallisesta Prismasta, josta hän tilaa kaiken tarvittavan leiväntäytteistä kahvimaitoon kotiinkuljetuksella. Tilaukset toimitetaan trukkilavoilla suoraan ovien eteen.
Ruoan verkkokauppa S-kaupat.fi palvelee myös S-Business-asiakkaita »
Mäkinen kertoo, että yrityksen käytössä on useampi S-Business-kortti. Yksi hänellä ja toinen Tampereen toimipisteessä. Kolmas kortti on yhteiskäyttöinen yleiskortti, jonka Mäkinen antaa tuuraajalleen käyttöön esimerkiksi lomiensa ajaksi.
“Voin käytännössä antaa yhteiskäyttöisen kortin tarvittaessa käyttöön kenelle tahansa työntekijällemme, ja se on helpottanut leipomomme arkea”, hän sanoo ja jatkaa.
“Kuittirumba on jäänyt pois, sillä kaikki ostot näkyvät kuukausilaskulta kätevästi omille riveilleen eroteltuna. Laskulta näkee myös jokaisen yksikön ostot.”
Vaikka leiväntäytteitä kuluu, leipomon suurimmat kulut tulevat uuneissa käytettävästä polttoöljystä. Leipomossa on iso säiliö, jossa on öljyn pintamittauslaite. Kun laite hälyttää, polttoöljyä toimittava rekka lähtee liikkeelle leipomoa kohti.
“Olen tehnyt polttoöljyn ostosopimuksen ABC-suoramyynnin kanssa, ja veloitus hoituu suoraan S-Business-kortilta”, Mäkinen kertoo.
Vahva paikallinen yhteistyö näkyy arjessa
Paikallisuus on Ruthin leipomolle kaikki kaikessa. Leipomo tekee laajasti yhteistyötä myös keskisuomalaisten yritysten kanssa, joihin kuuluu Osuuskauppa Keskimaa.
“Kaikki tuotteemme, jotka alueen kaupoissa menevät kaupaksi, satavat hyötynä Keski-Suomen alueelle esimerkiksi työpaikkoina”, Mäkinen sanoo.
Leipomo käyttää myös mm. paikallisen juustoyrittäjän juustoja. Paikallisuus on siis olennainen osa leipomon arkea.
“Tuotteemme oli myös muutama vuosi sitten paikallisen Prisman juhlatuote. Lisäksi Osuuskauppa Keskimaan 110-vuotisjuhlavuoden tuotteeksi valmistimme aitoon taikinajuureen leivotun Ruis Rohean.”
Kenelle Mäkinen S-Business-korttia suosittelisi? Vastaus tulee empimättä.
“Kaikille yrityksille, jotka kaipaavat helppoutta ostoihinsa ja niiden seuraamiseen. S-Business-kortti on myös maksuton, se on iso plussa”, Mäkinen summaa.