VTS-kodit

S-Business mukana hyvän asumisen arjessa

Kuititon S-Business teki vuokranantajan ja asukastoimikunnan arjesta helpompaa.

Tamperelaisella vuokranantajalla VTS-kodeilla on pitkät perinteet asumisesta ja asukastoiminnasta. Alueensa suurin vuokranantaja omistaa 9 300 asuntoa yli 170 kiinteistössä ja on jo yli 50 vuoden ajan tarjonnut asumisen lisäksi palveluita asukkailleen.

Yhteisöllisyys ja hyvän elämän alusta


VTS-kotien tavoitteena on tarjota hyvän elämän alusta asukkailleen. Isännöintipäällikkö Kristian Unkuri kertoo, että tämä tavoite konkretisoituu tarjoamalla tamperelaisille kohtuuhintaista asumisen lisäksi erilaisia arkea helpottavia ja asumisviihtyvyyttä lisääviä yhteistiloja ja -toimintaa sekä panostuksilla energiatehokkuuteen ja mm. puurakentamiseen.  


 

Asukkaiden yhteisöllisyys on merkittävä tekijä hyvän asumisen järjestämisessä. Riitta Mäntymäki on ollut omassa asukastoimikunnassaan mukana jo vuodesta 1994 alkaen, ensin sihteerinä ja nykyisin toimikunnan puheenjohtajana. Hänen asukastoimikuntansa ottaa esimerkiksi aktiivisesti kantaa kiinteistön asioihin sekä järjestää tapahtumia asukkaille.
- Toimikuntamme järjestää normaalioloissa kokouksia sekä tarjoamme asukkaille kevät- ja syystalkoot, kesällä juhannusjuhlat, grilli-iltoja ja joulukuussa joululounaan tai joulukahvin, Riitta kertoo.

Ihan ässien palveluiden ja etujen piiriin

Toisella isolla toimijalla alueella oli hyviä kokemuksia S-Busineksestä ja he suosittelivat palvelua VTS-kodeille. S-Business -kortti on ollut laajamittaisemmin käytössä VTS-kotien asukastoimikunnilla vuodesta 2020. Asukastoimikuntakohtainen toimintaraha määräytyy asuinneliöiden perusteella, ja yksi talo saa vähintään 300 euroa vuodessa. Kaikille 130 asukastoimikunnalle on tarjottu korttia, ja suurin osa on ottanut jo kortin käyttöön.
 
Sekä Kristianin että Riitan mielestä S-ryhmän laaja palveluiden verkosto eri puolilla Tamperetta tekevät S-Business -kortin käytön helpoksi.
- Kaikki kaupat ovat ihan lähellä. Aivan kiinteistön vieressä on lähin S-market eikä lähimpään Prismaankaan poikkeaminen tuota vaikeuksia, Riitta kehuu. 

Kirjanpito kiittää  

Parhaat hyödyt, joita kortti on asukastoimikunnalle tarjonnut, ovat sähköinen palvelu sekä täysi kuitittomuus. S-Business -mobiilisovelluksessa ostotiedot ovat reaaliaikaisesti nähtävillä eikä kulujen seuranta vaadi verkkopankkipalveluita. 

Kristian ja Riitta molemmat toteavat, että ero edelliseen toimintatapaan on huikea.
- Asukastoimikunnilla oli aikaisemmin asukkaiden omissa nimissä tilejä ja pankkikortteja eri pankeista. Jos kuittien tai selvitysten kanssa tuli ongelmia, setviminen oli kovin työlästä, Kristian kertoo. 

Asukastoimikunta säästää S-Business -kortin ansiosta huomattavasi aikaa ja vaivaa. Riitta avaa helppoutta kortin käytössä arjessa:

- Aikaisemmalla kortilla piti aina mennä verkkopankkiin katsomaan rahatilanne. Kun jotain ostettiin, piti siitä olla kuitti, ja sen piti täsmätä tiliotteen kanssa. Vuoden lopussa tehtiin tilinpäätös, jossa tarkastettiin, että tili stemmaa kuittien kanssa, toimikunta piti tilinpäätöskokouksen ja toimitti siitä pöytäkirjan VTS-kotien toimistolle.
- Nyt on helppoa, kun ei tarvita enää kuitteja. Ostoksen jälkeen kirjataan sovelluksessa vain mihin tarkoitukseen ostos on tehty. Kuukauden lopussa katsotaan, että kaikki on kirjattu oikein. Kortti helpottaa kaikkein arkea, niin asukastoimikuntien kuin vuokranantajan, Riitta summaa.

Haluaisitko kuulla lisää?
 

Pyydä tarjous          Varaa aika