Matex Oy

Kattava tankkaus- ja majoitusverkosto on myyntimiehen mieleen

Suomalainen tekstiiliteollisuus on hiipunut, mutta Turusta löytyy vielä iloinen poikkeus: miesten juhlapukeutumiseen erikoistunut, muun muassa laadukkaita solmioita valmistava Matex Oy. Kun sen myyntiedustajat kiertävät ympäri Suomea jälleenmyyjiä tapaamassa, matkassa on aina S-Business -kortti.

Matex Oy:n historia ulottuu yli 60 vuoden taakse vuoteen 1955, jolloin Matti Nurmi perusti äitinsä kanssa solmioita valmistavan yrityksen. Alkuvuosina solmiot tehtiin käsityönä, mutta vähitellen toiminta muuttui tehdasmaiseksi.

Tänä päivänä yritys työllistää 15 henkilöä ja on osa Nurmi-Yhtiöitä. Yritysryppääseen kuuluvat lisäksi teknisen alan tukku- ja vähittäismyyntiliike Koneboss Oy sekä Suomen vanhin ja tunnetuin kellomaahantuoja Perkko Oy.

Matexin mallistossa on solmioiden ja rusettien lisäksi mm. paitoja, kalvosinnappeja ja frakkiliivejä. Matex valmistaa myös turvasolmioita, joita käyttävät mm. poliisit, puolustusvoimien henkilökunta ja taksit.

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt yritykselle Avainlippu-alkuperämerkin.

Työ kuljettaa

Veijo Thil aloitti Matexin myyntiedustajana 2004. Sitä ennen hän työskenteli miesten pukeutumisen myyjänä ja vaatturina muun muassa Sokos-tavarataloissa. Linkki Sokoksiin on säilynyt, sillä ne, kuten myös lukuisat erikoisliikkeet myyvät tänä päivänä Matexin tuotteita. Asiakkaita ovat lisäksi pukuvuokraamot ympäri maan.

Haastattelussa S-Business -asiakas Matex Oy.

Veijo Thilin aluetta myyntiedustajana on Länsi- ja Pohjois-Suomi. Matkoilla S-Business -kortti on osoittautunut käteväksi; sitä Thil käyttää aina Sokos hotelleissa yöpyessään ja ABC-asemilla tankatessaan. S-ryhmän kattava palveluverkosto saa kiitosta.

– Vuodessa ajokilometrejä kertyy yli 60 000 ja hotellissa yövyn noin 80 kertaa vuodessa. Mieluiten menen samoihin hotelleihin, joissa on mukava, tutuksi tullut henkilökunta. Se tekee olon paljon kotoisammaksi, mies miettii.

Kätevä mobiilisovellus

S-Business Oy toi hiljattain asiakkaidensa käyttöön maksuttoman mobiilisovelluksen, jonka ansiosta selitetietojen tallentaminen heti ostohetkellä on nopeaa ja vaivatonta.

– Kun ostan bensan lisäksi vaikkapa tuulilasinpesunestettä, näppäilen selitetiedot sovellukseen saman tien. Eipä tarvitse sitten jälkeenpäin miettiä, mitä on ostanut, kuitittomuuteen muutenkin mieltynyt Thil toteaa.

– Koska kuitteja ei tarvitse säästää, matkalaskun tekokin on nopeampaa eli aikaa säästyy, hän toteaa.

Haluaisitko kuulla lisää?
 

Pyydä tarjous          Varaa aika