Taas se kuittirumba alkaa – vai alkaako?
S-Busineksen toimitusjohtaja Jenni Kuisma paljastaa, minkälaista kuittisirkusta hän on pyörittänyt.
Taas se kuittirumba alkaa – vai alkaako?
Muistan erään uudenvuodenaaton, jonka vietin toimistolla nakutellen kesän jälkeen kertyneitä matkalaskujani eteenpäin. Tositteita oli loputtomasti – niitä oli kertynyt lyhyenkin työreissun aikana sähköpostin syövereihin ja lompakkooni yksi, toinen, kolmas ja neljäs.
Kun olin vihdoinkin käsitellyt kaikki laskut, kirjoitellut niille selitteet ja järjestänyt kuitit kuukauden mukaan, aikaa oli kulunut jo yli tunti.
Ikävin vaihe, kuittien skannaus ja niiden hakeminen koneen tiedostoista, oli tässä vaiheessa vielä kokonaan tekemättä.
Entä sitten ne kuitit, jotka olivat pyörineet lompakossa niin kauan, että niiden teksti oli haalistunut lukukelvottomaksi? Niiden takia pyyhin tuskanhikeä otsaltani, sillä tiesin, että sellaisista kuiteista ei perusteta kirjanpidossa saati verottajalla.
Dokumentoin tuon epätoivoisen iltapäivän tähän kuvaan: kaikki pöydällä näkyvät kuitit oli survottu pieneen lompakkooni.
Keskellä tuota vuodenvaihteen kuittirumbaa lupasin jälleen kerran itselleni, että jatkossa valokuvaan jokaisen kuitin välittömästi ja vien sen saman tien matkalaskuohjelmaan.
No okei, tiesin jo siinä vaiheessa, että osa tositteista jää kuvaamatta siksi, että kuitti on puoli metriä pitkä, eivätkä edes puhelimen panoraamatoiminnot auta asiassa.
Lupasin kuitenkin, että ainakin yritän säilyttää kaikki kuitit! Osan valokuvina (niiden viidensadan muun kuvan joukossa), osan paperilla.
Lupasin, että teen kululaskun heti toimistolle päästyäni. Tai ainakin ihan viimeistään ennen kuun vaihdetta. Ihan varmasti teen.
Kunnes sitten arki vyöryi päälleni ja kuitit jäivät lompakkoon pyörimään. Taas kerran.
Kuulostaako tutulta?
Juuri tällaisen kuittisirkuksen takia S-ryhmä on luonut yritysasiakkaille oman kortin, S-Busineksen.
Kuittien kanssa pelaaminen on historiaa, sillä tarvittavat tiedot löytyvät valmiiksi korttilaskulta. Tiedot liikkuvat digitaalisessa muodossa aina maksuhetkestä kirjanpitoon saakka, jos asiakas niin haluaa.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä – ja niitä uudenvuodenaaton kauhukokemuksia muistellen – voin todeta, että kivi vierähtää sydämeltäni nykyisin joka kerta, kun käytän S-Business-korttia. Yöpyminen Sokos Hotellissa, lounas S-ryhmän ravintolassa, tankkaus ABC:llä, kahvipullat S-marketista tai merkkipäivämuistaminen Sokokselta. Näissä kuluissa kuittia tai edes sen kuvaa ei tarvita, sillä verottajan kaipaamat ALV-erittelyt löytyvät S-Business-korttilaskulta. Selitteetkin on kirjattu valmiiksi jo maksutapahtuman yhteydessä S-Business-mobiilin kautta, mistä ne ovat uineet suoraan matkalaskuohjelmaan ja laskulle.
Muista siis tämä, kun kesäloman ensimmäinen päivä seuraavan kerran koittaa. Sitä (tai uudenvuodenaattoa) ei ole pakko käyttää matkalaskujen tekemiseen ja selitteiden kirjoittamiseen. Ajan voi käyttää paremminkin. Vaikka uuden terassin rakennusprojektiin, kuten minä tänä kesänä.
Nyt nuo leppoisat kesähetket – huoleton hengailu, saunominen Suomen suvi-illassa ja pulahdus rentouttavan viileään veteen – ovat pian muisto vain. Paluu arkeen on alkanut. Mutta vaikka arki taas kesän jälkeen rullaa, kuittirumban ei sittenkään tarvitse alkaa.
S-Business on yrityskortti, joka pelastaa sinut kuittirumbalta. Kuitteja ei tarvitse säästää, sillä kirjanpidon tarvitsemat tiedot löytyvät valmiiksi kuukausittaiselta korttilaskulta. Lisäksi saat tuntuvia etuja ja alennusta yli 1800 S-ryhmän toimipaikasta.