Verkosto rakentuu vaiheittain muutaman vuoden aikana
ABC-ketju vastaa kuljetusalan tarpeisiin – tankkaus- ja latauspisteitä myös raskaalle ammattiliikenteelle vuoden 2026 aikana
ABC-ketju laajentaa polttoneste- ja latausliiketoimintaansa raskaan ammattiliikenteen tarpeisiin. Ketju haluaa vahvistaa asemaansa valtakunnallisesti kattavana liikennepalveluiden tarjoajana sekä sähköisen liikenteen edistäjänä.
Uudistuksen myötä ABC pystyy tarjoamaan kilpailukykyiset ja asiakaslähtöiset ratkaisut logistiikka-alan toimijoille, jotka ovat tärkeitä kumppaneita S-ryhmälle ja koko yhteiskunnalle. ABC:n uudet raskaan liikenteen tankkaus- ja latauspisteet tulevat palvelemaan yritysasiakkaita, joilla on S-Business-kortti.
– Liikenteen käyttövoimat ja koko polttoainemarkkina ovat muutoksessa. Haluamme varmistaa, että suomalaisilla kuljetusyrityksillä on jatkossakin riittävästi laadukkaita, vastuullisia ja luotettavia palveluita saatavilla koko maan laajuisesti, kertoo SOK Liikennekaupan johtaja Harri Tuomaala.
Ammattiliikenteen tankkaus- ja latauspisteitä rakennetaan pääsääntöisesti S-ryhmän logistiikkakeskuskusten ja alueterminaalien sekä valittujen ABC-asemien yhteyteen. Pisteiden tarkemmista sijainneista, määristä ja avausaikatauluista viestitään lisää vuoden 2026 alkupuolella.
Lisätietoja ABC-ketjun tarjonnasta ammattiliikenteen tarpeisiin: markkinointi.s-business@sok.fi